Ranta-Rolexeja, mojitoja, palanutta nahkaa, moskiittoja

Turussa on eletty viimeisen reilun viikon aikana epäuskoisia, epätietoisia ja epätoivoisia aikoja, joiden soisi omaisten tähden saavan jonkinlaisen selvityksen pian. Tapaus on viiltänyt todella syvältä, vaikka ei kosketakaan suoraan minua tai lähipiiriäni. Niin kuitenkin voisi olla.

Blogin päivittäminen ei ole ollut päällimmäisenä mielessä. Hiljaiselo jatkuu vielä tästä eteenpäinkin, sillä lähden huomenna viikoksi Kanarian auringon alle. Blogi palaa linjoille kuitenkin ennemmin kuin huomaattekaan - joulukuulle on luvassa pienimuotoinen joulukalenteri! Malttakaahan vielä, minä pidän nyt pienen loman.

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne. Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän.

ELÄMÄNI KIRJAT: Väinö Linna - Tuntematon sotilas

"Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä.

Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen."

"Pimeydestä valkeni vähitellen harmaa, surkea aamu. Sade oli tauonnut, mutta sen kosteuden yltäkylläisyys vallitsi vielä luontoa. Kuuset tiputtelivat pisaroita oksiltaan, ja niiden märät rungot häämöttivät mustina aamun kalpeassa sarastuksessa. Ruoho kasteli miesten vaatteet läpimäriksi. Jokainen varpu ja jokainen lehti pudotti niitä kosketettaessa kokonaisen saderyöpyn. Pensaiden ja pitkien heinien välistä kietoutuivat lukemattomat hämähäkinseitit kasvoihin ja käsiin.

     Miehet värjöttivät kosteissa vaatteissaan koettaen unohtaa surkeutensa, joka vähitellen hukkui siihen tietoisuuteen, että he pian joutuisivat jälleen kokemaan tuon suurimman jännityksen, mikä ihmismielelle on tarjottavissa, nimittäin hengenmenon uhkan.

     Vihollinen vetäytyi jonkin matkaa taaksepäin, sillä päivän valjettua se olisi muuten joutunut hyvin vaikeaan asemaan. Miehet tunsivat helpotusta, jopa hyväuskoisimmat kuvittelivat vihollisen luopuvan maantiestä. He eivät onnekseen tunteneet tilannetta. He eivät tienneet, että heidän tulojäljillään vilisi vihollisia, että puhelinyhteys oli poikki, ja että he olivat vain radioyhteyden varassa. Eivätkä he tienneet, ettei divisioona maantien suunnassa ollutkaan päässyt tarpeeksi eteenpäin, joten tykistö ei ulottunut tukemaan heitä."

Väinö Linna - Tuntematon sotilas (WSOY)

*   *   *

Tuntematon sotilas. Kirja, joka on löytynyt kirjahyllystäni niin kauan kuin vain muistan. Kirja, joka löytyy useimmista muistakin suomalaisten kirjahyllyistä. Eikä suotta. Väinö Linna kuvaa vuonna 1954 ilmestyneessä sotaromaanissaan jatkosodan aikaisen konekiväärikomppanian kokemuksia eläväisesti ja mukaansatempaavasti. Komppanian esikuva on kirjailijan oma yksikkö, jalkaväkirykmentti 8. 

Etenkin nyt, kolmannen Tuntematon sotilas-elokuvan ilmestyttyä, on aihe ollut kaikkien huulilla ja tietoisuudessa. Oma suhtautumiseni elokuvaan on ristiriitainen - Edvin Laineen ohjausta parempaa ei voi olla, mutta kai tuo uusinkin pitäisi nähdä. Sanoisin kuitenkin, että lukekaa kaikki kirja.

Tuntematon sotilas on tietysti pääsääntöisesti sotaromaani, mutta myös kaunis kuvaus sen ajan luonnosta. Lisäksi Linna on onnistunut luomaan henkilöhahmoille omanlaisensa persoonat murteilla leikittelemällä. Romaani kuvaa sodan tapahtumia seikkaperäisesti ja tarkasti, kuitenkaan mässäilemättä - hyvällä maulla.

Itse olen lukenut jonkin verran muutakin sotakirjallisuutta, esimerkiksi Antti Tuurilta sekä Alistair MacLeanilta, mutta suurimmaksi osaksi itse luen kuitenkin muunlaista kaunokirjallisuutta. Väittäisin kuitenkin, että yli puolet koko elämäni aikana ostamistani kirjoista on ollut sotaromaaneja, sillä isäni lukee niitä varsin ahkerasti. Tämänpäiväisen isänpäivän kunniaksi paketista paljastuukin isän Reino Lehväslaiho-kokoelman täydentävä kirja, viimeinen puuttuva romaani.

Ihanaa isänpäivää kaikille isille!

Minun Turkuni - oodi Turulle

Olen asunut Turussa kohta seitsemän vuotta. Kotikylältäni muutin parikymppisenä opiskelujen perässä Tampereen kautta Kokkolaan. Molemmat kaupungit olivat ihan kivoja, mutta kumpaankaan en kyllä voi sanoa kotiutuneeni. Silloinen parisuhde kariutui ja uudet opinnot kutsuivat kotikulmilla. Sitä myötä päädyin muuttamaan Turkuun, koska vanhempien luona asuminen ei tuntunut enää luontevalta.

Ensimmäinen Turun kotini oli Uudenmaanmäessä, silloisen Gracelandin takana. 23 neliötä kerrostalon ylimmässä kerroksessa, jossa kesällä ikkunan auki ollessa kuului Tuomiokirkon kellot ja öisin ikkunat helisivät medihelien lentäessä yli. Pikkuinen yksiöni oli myös erityisen kylmä, talvella sai toisinaan nukkua paksuissa vaatteissa, lapaset kädessä ja villasukat jalassa. Se oli kuitenkin ensimmäinen vuokra-asunto, jossa tunsin olevani kotona.

Löysin miehen ja putkiremontti ajoikin meidät melko nopealla aikataululla yhteiseen asuntoon keskustaan. Oli ehkä hullua muuttaa saman katon alle niin nopeasti, mutta sitä ei ole onneksi tarvinnut katua - ainakaan ihan tosissaan. 

Viihdyimme keskustassakin mainiosti - ainakaan niillä kohdin ei ollut ollenkaan niin rauhatonta, kuin tietämätön voisi kuvitella, vaikka Yliopistonkadun varrella asuimmekin. Kolmen vuoden jälkeen tila alkoi kuitenkin auttamattomasti ehtyä, ja toisaalta minulla kaipuu luonnonläheisempiin ympyröihin lisääntyä. Olimme varautuneet etsimään sitä oikeaa muutamankin kuukauden, mutta uusi koti löytyikin lopulta todella helposti.

Bongasin liian hyvältä vaikuttavan ilmoituksen meidän kummankin kannalta hyvällä sijainnilla olevasta kaksiosta. Kävimme näytössä, ihastuimme huoneistoon ja etenkin merinäköalaan. Parin päivän päästä saimme ilmoituksen, että asunto on meidän, jos vain tahdomme. No tahdottiinhan me! Lisää tästä nykyisestä kodista voitte lukea täältä.

Nykyään luonto on läsnä heti ikkunoista ulos vilkaistessa. Minulle tärkeä meri on nähtävissä koska tahansa ja useampi upea luontokohde on saavutettavissa hetkessä. Yhtään ei haittaa sekään, että kesällä lähimmälle tanssilavalle on muutaman minuutin fillarimatka.

Jo yläkouluikäisenä Uniklubin ja ties kenen keikoilla silloisessa Nuorisokeskus Palatsissa Eerikinkadulla käydessäni päätin, että joskus asun Turussa. Sitten kun olen aikuinen.

Sen ikäisenä luonto ei ollut minulle mitenkään erityisen tärkeä elementti - maalla sitä oli tarjolla ehkä vähän liiaksikin teini-ikäiselle. Jokin Turussa kuitenkin jo silloin kiehtoi. Sittemmin olen oppinut arvostamaan luonnonläheisyyden lisäksi esimerkiksi Turun kulttuuritarjontaa, ystävällisiä kanssaihmisiä sekä suurinpiirtein joka viikonloppu jossain järjestettäviä markkinoita. Minun Turkuni on pieni ja lämminhenkinen yhteisö pukeutuneena suuremman kaupungin vaatteisiin. Se ainoa oikea pääkaupunki - nyt ja aina.

Vinkki käsitöiden kauniiseen paketointiin!

Joulu lähestyy, ja monen pikkutontun pajalla valmistuu lämpimin ajatuksin täytettyjä paketteja rakkaille aattoillan yllätyksiksi. Kun neulomusten, askartelujen ja muiden käsitöiden tekemiseen kuluttaa aikaa ja kietoo mukaan kauniita mietteitä lahjansaajasta, olisi se mukava myös paketoida nätisti, jotta ilo on vastaanottajalle maksimaalinen.

Tähän postaukseen kuvasin virkkaamani pipon, mutta tätä samaa superhelppoa vinkkiä voi soveltaa oikeastaan mihin tahansa! Jos pipon ohje kiinnostaa, niin kurkkaapa nämä kaksi postausta syyskuulta!

Virkattu pipo syksyn viimoihin ja talvipakkasille

Uusi lempipipo!

Mutta siihen itse vinkkiin - joka jo oikeastaan onkin aloituskuvassa esiteltynä. Jonkinlainen "tuotelappu" tuo itsetehtyyn lahjaan ihan erilaisen fiiliksen! Kaikkein helpoimmillaan se voi olla ihan vaikka vain tällainen; ebayn ihmemaailmasta parilla kolikolla tilattuja kauniita tarroja liimattuna pahvilaatikon kyljestä leikattuun, rei'itettyyn läpyskään. Kääntöpuolelle voi halutessaan kirjottaa terveiset vastaanottajalle, tai esimerkiksi pesuohjeet, mikäli lahja sellaisia vaatii. Tämä läpyskä sitten vain kiinnitetään lahjaan kauniilla nauhalla, esimerkiksi juuttinarulla tai vaikkapa villalangalla. Iisiä, vai mitä!

Mikäli sinäkin olet hurahtanut pipojen virkkaamiseen, saa niistä taittelemalla ja tuotelapun lisäämällä hauskannäköisen käärön, joka ei vaadi lahjakassia tai -pussia, eli on erityisen ekologinenkin! Taita pipoon vielä toinen käänne ja rullaa "kasaan" varoen kuitenkaan venyttämättä neulosta. Jos neulos venyy rullatessa ja pipo on "paketissaan" pidempään, venähtää neulos ikävästi ja vaatii pesun palautuakseen ennen käyttöä.

 

Kiepautin pipon ympäri pariin kertaan kaksinkertaisen valkoisen villalangan ja solmin pahviläpyskän mukaan rusettiin. Paketista tulee hauskannäköinen käärö, jossa tupsu antaa lahjansaajalle osviittaa siitä, mikä avatessa paljastuu.

Onko sinulla suunnitelmissa valmistaa joululahjoja itse? Vai oletko jo kenties aloittanutkin?
Tästä muuten oiva vinkki myös lähestyvään isänpäivään - mitäpä jos virkkaisit isälle pipon? Vielä ehtii!