Ystävistä ja ystävyydestä

Minä olen ihminen, joka ei erityisesti pidä muista ihmisistä. Koen harvoin kaipuuta ihmisten keskelle, enkä laita muutamankaan päivän yksinoloa silloin tällöin ollenkaan pahakseni. Joskus haaveilen erakoitumisesta Lapin lumoaviin maisemiin, elämästä pienessä mökissä alkeellisissa oloissa.

Viihdyn Turussa ja kaupungin sykkeessä, mutta säännöllisesti - yhä useammin - tulee kaipuu rauhallisempiin ympyröihin. Onneksi miltei koska tahansa on mahdollista lähteä vanhempien luo pikkukylän rauhaan.

En ehkä kuitenkaan kestäisi erakoitua kokonaan. Jokainen tarvitsee ystäviä, eikä yksinolo tee pidemmän päälle kenenkään psyykelle hyvää. Olen pienestä pitäen viihtynyt mainiosti omissa oloissani, enkä ole ikinä kerännyt ympärilleni kaverilaumaa, mutta aina on ollut ne muutamat ystävät.

Minun maailmassani ihmissuhteet solmitaan kestämään. Elämääni tulleista ihmisistä useimmat ovat pysyneet. Minulla ei ole tarvetta - tai edes halua olla jokaisen kaveri, mutta tarvittaessa tulen lähes kenen kanssa tahansa toimeen. Ystävyydelle pyrin antamaan kaikkeni.

Ystävilleni olen lojaali ja parhaani mukaan heidän ystävyytensä arvoinen. Kuuntelen ilot ja murheet, pidän salaisuudet ja annan aikaa. Näin ollen odotan tietysti heiltä samaa. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, en minä ainakaan.

Liian usein huomaa istuvansa kahvitreffeillä puhelin kädessä.

"Oota hetki, mä katon tän yhen viestin."

Aion haastaa itseni, ja heitän haasteen samalla myös kaikille teille. Ensi kerralla aion laittaa puhelimen laukkuun, ja keskittyä seurassa olevaan ihmiseen. Antaa aikaani sataprosenttisesti, en välillisesti viestien ja Instagram-tykkäyksien sivussa. Kysyä kuulumisia, ja oikeasti kuunnella. Pyytää ystävää kahville tai käydä vaikka ovella piipahtamassa silloinkin, kun toisella on hankalaa.

Olen itse muutaman kerran törmännyt siihen, että olen avautunut näennäisesti siinä hetkessä suurista ja ylitsepääsemättömän tuntuisista ahdistuksista, jolloin toisen mielenkiinto kuulumisiini on lopahtanut täysin. Liian usein kaikki on kivaa ja mukavaa niin kauan, kuin kaikilla on kivaa ja mukavaa.

Soita.
Laita se viesti.
Kuuntele. 

Kuvat ovat Kuusiston linnanraunioilta, jossa kävimme 

ystäväpariskunnan kanssa grillaamassa iltapalaa pari päivää sitten.

Arvokkainta, mitä toiselle ihmiselle voi antaa, on aikaa.

Uusi lempipipo!

Postasin muutama päivä sitten virkkaamastani harmaasta piposta. Yksihän ei kuitenkaan riitä mihinkään. Tästä seuraajasta tulikin kyllä ihan täys kymppi, vaikka tummiin sävyihin tottunutta väri hieman ensin arveluttikin! Lankavarastoista löytyi okran värinen (tai leijonankeltainen, kuten Nelliina on joskus tällaisesta sävystä ihanasti sanonut) 7-veljestä, josta olin käyttänyt korkeintaan neljäsosan johonkin aiempaan työhön. Jäljellä oleva lanka riitti pipoon juuri ja juuri, kun otin tupsuun kaveriksi hieman tummanruskeaa.

Pipo on virkattu melkolailla samoin kuin aiemman postauksen harmaakin, mutta tässä käytin pylvässilmukoita ja virkkasin molempiin suuntiin aina edellisen kerroksen silmukan takareunasta, jolloin sekä nurja että oikea puoli ovat samannäköiset. Tämä pipo valmistuikin melko ripeään tahtiin! Pylväistä virkattu on myös tähän astisten käyttökokemusten perusteella hivenen kevyemmän oloinen pitää kuin kiinteistä silmukoista tehty, joten sinälläänkin kaksi pipoa tulevat ihan tarpeeseen. Toinen viileille ja toinen oikeasti kylmille keleille. Kummasta piposta sinä pidät enemmän?

K E L T A I N E N   V I R K A T T U   P I P O

Lanka: Novita 7 veljestä
Koukku: 3,5

Langan menekki: noin yksi kerä

Kahvipaussi Nuutajärven Lasikylässä

Elokuussa teimme äidin ja isän kanssa retken Valkeakosken kesäteatteriin ja poikkesimme kotimatkalla kahville Nuutajärven Lasikylään. Kahvila Sylvin porkkanakakku oli aivan taivaallisen hyvää, eikä todellakaan hinnalla pilattu!

Lasikylä on syntynyt Nuutajärvelle jo vuonna 1793. Tämän mahdollistivat etenkin laajat metsäalueet kylän ympärillä, sillä lasiuunit ymmärrettävästi nielivät suuret määrät polttopuuta syövereihinsä. Nuutajärven Lasikylä ei toki ollut omana aikanaan mitenkään ainutkertainen. Se, että lasia puhalletaan kylässä edelleen, sen sijaan on.

Nykypäivänä Lasikylän alueella toimii jo aiemmin mainitsemani kahvila ja keittiö Sylvi, lasikoulu, lasimuseo, Lasikomppanian ylläpitämä lasihytti, majoituspalvelu sekä erilaisia myymälöitä, mm. Iittala Outlet. Alueella on mahdollista päästä myös opastetuille kierroksille, mitä ehdottomasti suosittelenkin, jos aihe on vieras. Vanha tuttavani, Nuutajärveltä valmistunut lasinpuhaltaja Tero Silver, on mukana Lasikomppaniassa, ja osaltaan innoittanut minuakin tutustumaan suomalaisen lasin historiaan. Me olimme vanhempieni kanssa tällä kertaa niin pikavisiitillä, että kiersimme vain pari puotia kahvitauon lisäksi, mutta ajattelin palata Lasikylään ajan kanssa viimeistään ensi kesänä! 

Oletko sinä vieraillut Nuutajärvellä?

Nuutajärven Lasikylä
Pruukinraitti, 31160 Nuutajärvi

Avoinna vuoden jokaisena päivänä

- tarkista tarkemmat aukioloajat nettisivuilta!

Virkattu pipo syksyn viimoihin ja talvipakkasille

P Y S T Y S U U N N A S S A    V I R K A T T U    P I P O

Lanka: Novita 7 veljestä
Koukku: 3,5

Langan menekki: n. 1 kerä tupsuineen päivineen
Ohje: mukailtu Lämmin ilo-blogin ohjeesta

Pieneen hetkeen blogiin ei olekaan päivittynyt mitään käsityöjuttuja. Syy on niinkin yksinkertainen, kuin ettei niitä ole tullut tehtyä. Tykkään eniten neuloa ja virkata villalankoja, jotka kesällä ovat inhottavan hiostavia jo tekovaiheessa. Lisäksi sormien nivelille on pieni lepotauko tehnyt oikein hyvää. 

Facebookin suljettu Vilkasta virkkausta-ryhmä on viime aikoina kuhissut aktiivisena. Syynä tähän on tällä kertaa pystysuunnassa virkattu pipo, jollaisen tekemiseen tartuin itsekin. Teininä pipojen käyttäminen julkisesti oli ihan totaalisen no-no (paitsi tietysti silloin kun kukaan ei nähnyt), mutta nykyään voisin kulkea pipopäänä kesät ja talvet. Paras pipo on yleensä itse tehty - mittasuhteita voi käsityön edetessä tarkastella vaikka jokaisen kerroksen välillä ja ainakin teoriassa piposta pitäisi pystyä tekemään just eikä melkeen sopiva. 

Rakastuin tähän virkkuutyöhön jo aika alkuvaiheessa. Oikealta ja nurjalta hieman erinäkoiset pinnat ovat aivan ihanat ja valitsemani värikin osui juuri nappiin. Nyt kun sain sen valmiiksi, melkein harmittaa ulkona vallitseva lämpöaalto, joka hieman haittaa pipo päässä kulkemista (ei oikeasti harmita).

Yleensä muuten pystyn helposti neulomaan ja virkkaamaan yksinkertaista pintaa televisiota katsellessa pysyen tekemisistani kartalla, mutta tähän pipoon tuli yhden kerroksen mittainen "virheraita", nimeltä 50 Shades of Grey... Ehkä vastedes pitäydyn Salatuissa Elämissä ja muussa suomiviihteessä käsitöiden taustamölynä.

On kaupunki harmaa ja hiljaa sataa - 5 syytä lähteä liikkumaan tihkusateellakin

Voi kuinka helppoa onkaan jäädä sisälle nyhjäämään television, tietokoneen tai käsitöiden seurassa, kun ikkunan takana näyttää harmaalta ja hiljainen tihkusade kiillottaa katuja tummemmiksi. Mutta tiedättekö - eihän se nyt kannata! Mulla on teille ainakin viisi hyvää syytä lähteä ulos ja liikkumaan myös vähän kurjemmalla kelillä.

1. HELPOMPI HENGITTÄÄ

Tämä nyt on jo ihan legenda. Sateella ja sateen jälkeen hengitys tuntuu kulkevan aivan eri tavalla. Tämän sanotaan monesti johtuvan ilman "happirikkaudesta", mikä kuitenkin on osin harhaa. Happipitoisuus ei niinkään muutu, vaan sade huuhtoo ilmassa leijalevan pölyn pois, joka tietysti vaikuttaa hengitykseen positiivisesti. Lisäksi keuhkojen limakalvot toimivat kostealla ilmalla paremmin. Joka tapauksessa syyt hengityksen helppouteen ovat toissijaisia, tärkein on fiilis!

2. LUONNON RAUHA

Tihkusade karkottaa lenkkipoluilta niin itikat kuin äänekkäät kanssalenkkeilijätkin. Harmaammalla kelillä iloiset kikattelijaporukat vetäytyvät salien ryhmäliikuntajumppiin tai ovat vähintäänkin vähän vähemmän kikattelevia. Linnutkaan eivät viitsi liverrellä, vaan pitävät sadetta suojissaan. Suurimman osan ajasta on olemassa vain sinä ja hiljainen rauha. Niin ja tietysti se huppuun hiljalleen ropiseva sade. Kunhan varusteet pitävät kosteuden poissa iholta, on näissä hetkissä jotain lähes maagista. 

3. MAISEMA KUIN MAALAUS

Jokainen tietää, kuinka kaunis on aurinkoinen tai puuterilumen peittämä tienoo, mutta kuinka moni on pysähtynyt ihailemaan vesivärein luonnosteltua usvaisen harmaata maisemaa? Ensi vilkaisulla kaikki saattaa näyttää vaan nuhjuiselta ja ikävältä, mutta kun malttaa antaa silmille pienen hetken tottua, huomaa näkemässään paljonkin kaunista. Sateen nostattama usva korostaa värejä ainutlaatuisella tavalla ja sateesta kiiltelevä asfaltti heijastelee valokiiloja sinne sun tänne. 

4. SAUNA JA LÄMMIN SUIHKU

Höyryävän lämmin suihku ja lempeät löylyt eivät tunnu ikinä niin hyviltä kuin sateisen liikuntahetken jälkeen. Parasta on, jos saunaan pääsee suoraan kotiin tultuaan. Mikäli kiukaan kuumenemista joutuu kuitenkin odottelemaan, voi hetken hyvillä mielin käyttää pieneen hemmottelutuokioon vaikkapa kasvonaamion ja hyvän lehden parissa. Sadelenkin laadusta riippuen venyttelykin saattaa olla paikallaan. Kroppaa läpi venytellessä saunan lämpeäminen käy ihan huomaamatta! 

5. ANSAITTU SOHVAPERUNA-ILTA

Kun saa itsensä liikkeelle nyt eikä sitten kun sade on ohi, voi hyvillä mielin viettää illan television, netflixin tai hyvän kirjan parissa sohvannurkassa ja katsella tasaiseen tahtiin tipahtelevia pisaroita lämpimän viltin alta. Maajussien kumppanin etsintää tai Laitelan Ismon toilailuja on paljon mukavampi seurata, kun takaraivossa ei tykytä morkkis siitä, ettei tullutkaan vedettyä lenkkareita jalkaan. 

Millä verukkeella sinä saat itsesi liikkeelle kurjallakin kelillä?
Vai onko kelillä ylipäätään väliä?

Postauksen kuvat ovat eiliseltä tihkusadelenkiltä Hirvensalon hiihtokeskuksella.

Aika makeat maisemat - vai mitä?

ELÄMÄNI KIRJAT: Suhteeni kirjallisuuteen ja lukemiseen

Olen jo pitkään pohtinut jonkinlaisen postaussarjan aloittamista. Retkeily ja luonnossa liikkuminen olisi ollut toki luonteva aihe, mutta blogini sisältää jo niin paljon siihen aiheeseen liittyvää juttua, etten koe pystyväni tällä hetkellä kirjoittamaan siitä aiheesta teille tarpeeksi uutta ja mielenkiintoista sisältöä. Ei huolta - luontoaiheet säilyvät kuitenkin muuten entisellään mukana sisällössä!

Suhteeni kirjoihin on säilynyt läheisenä suurinpiirtein koko elämäni ajan tähän päivään - ja toivottavasti hamaan tulevaisuuteen asti. Nyt kun Turun Kirjamessutkin lähestyvät (kolmen viikon kuluttua on täysi tohina päällä), tuntui luontevalta aloittaa postaussarja elämäni kirjoista. Haluaisinkin tästä lähin noin kerran kuussa esitellä teille jonkin minuun vaikuttaneen teoksen. Tähän ensimmäiseen osaan en halunnut vielä ottaa mitään yksittäistä opusta, vaan pieniä paloja minun kirjahyllystäni höystettynä kirjallisuussuhdekertomuksilla.

Kuvissa ei todellakaan näy kirjahyllyni koko kirjoa, mutta kuitenkin se tärkein huomio on helppo jokaisen näitä teoksia yhtään tuntevan tietää - makuni kirjallisuuden suhteen on hyvin monimuotoinen, enkä pysty lokeroimaan itseäni minkään tietyn tyylin suurkuluttajaksi. Lapsena luin kotikylän kaikki hevoskirjat läpi varmaan viiteen kertaan, mistä kerroinkin jo tässä postauksessa. Nuorena aikuisena suurin menekki taisi olla musiikkia käsittelevillä elämänkertatyyppisillä kirjoilla, joista on sittemmin siirrytty enemmän kaunokirjallisiin romaaneihin. Myös monenlaiset runot ovat kuuluneet suosikkeihin jo viitisentoista vuotta. 

Yleensä minulta lahjatoiveita kysellessä listalta löytyy kirja tai useampi - tai ainakin kirjakaupan lahjakortti. Mieskin tietää jo joululahjaksi hankkia kirjallisuutta. Aina bussilla tai junalla reissatessa laukusta löytyy vähintään yksi kirja, riippuen siitä kuinka lähellä lopputekstejä sillä hetkellä kesken oleva teos on. 

Nuorempana luin helposti parikin kirjaa viikossa, mutta nykyään tahti on enemmän kirja per kuukausi tai pari-vauhtista. Vaikka aikaa periaatteessa olisikin, on lukemisen rutiini hävinnyt jonnekin sosiaalisen median ja televisioviihteen kiemuroihin. Ehkä tämä postaussarja innostaa minutkin taas tarttumaan kirjoihin aktiivisemmin - toivottavasti myös Sinut siellä ruudun toisella puolella!

Slurp kahvipalvelu - rakkaudesta hyvään kahviin

Yhteistyössä SLURP

Kun eteen tuli mahdollisuus tehdä blogiyhteistyötä kahvia suoraan kotiin toimittavan Slurpin kanssa, ei asiaa tarvinnut kovin kauaa pohtia. Kahviaddikti täällä hei!

Slurp kahvipalvelu on perustettu vuonna 2014 Tero Rehulan, Manuel Linnankosken ja Rafael Linnankosken toimesta. Tällä hetkellä kahvia suoraan asiakkaan kotiin toimittavan yrityksen piiriin kuuluu jo 17 ympäri Suomea sijaitsevaa pienpaahtimoa. Paikallisille huomio - myös Turun kahvipaahtimo kuuluu näihin!

Slurpin asiakkaana pääset helposti vaikuttamaan siihen, millaista käsityönä korkealaatuisista raaka-aineista valmistettua kahvia haluat kotiisi tilata. Tilaukseen valittavanasi ovat pakkauskoko (200g - 1000g), valmistusmenetelmä, makuprofiili, jauhatus sekä toimitusväli (kaksi tai neljä viikkoa). Asettamiesi "ehtojen" perusteella Slurpin asiantuntijat valitsevat toimitettavaksi juuri sinun mieltymyksiisi sopivia pienpaahtimotuotteita, jotka saapuvat sinulle suoraan paahtimoilta ilman välikäsiä. Tällöin kahvi on tuoreimmillaan ja aromit parhaimmillaan! Mikäli tykästyt johonkin tiettyyn tai useampaankin saamaasi kahviin, voi useimpia tilata Slurpin sivuilta lisää. 

Minun neljän kerran tilauksestani* on saapunut kaksi toimitusta. Erityisesti ihastuin tänään postiluukusta kolahtaneeseen Pirkanmaan Paahtimon tummaan Honduras Santa Rosa Organic-kahviin. Myös aiemmin toimitettu Cafetoria Roasteryn tumma Gran Palomar oli aivan mainio! Minun tilaukseni käsittää tummaa kahvia suodatinkeittimeen ja odotankin todella innolla, mitä kaksi jäljellä olevaa toimitusta pitävät sisällään!

Mikäli itse et kuulu kahvinjuojiin, on kahvielämyksiä mahdollista tilata myös lahjaksi esimerkiksi hyviä kahveja rakastavalle ystävälle tai vanhemmille. Myöskään teenjuojia ei ole unohdettu - palvelun kautta voi tilata myös teepaketteja!

Minulta yritys saa ainakin lämpimät suositukset!

*Kahvitilaus saatu Slurpilta bloginäkyvyyttä vastaan.

Kuinka viettää täydellinen sunnuntai

Sunnuntaisin monilla on takana pitkä työviikko sekä mahdollisesti myös muutama myöhään valvottu ilta - tai jopa yö. Vuorotyöläisille sunnuntaivapaat eivät ole itsestäänselvyys. Töitä, uupumusta, aikainen aamu tai ihan tavallisesti alkanut päivä - sunnuntaissa on aina jotain erityistä. Paras tapa viettää sunnuntaita on tehdä jotain sellaista, mistä todella nauttii. 

Pakkasimme eilen sunnuntain kunniaksi autoon kumisaappaat, ämpärit sekä hyönteismyrkkyä ja otimme suuntiman eväsostosten kautta metsään. Tähän aikaan vuodesta monet metsät ovat edelleen täynnä luonnon omia superfoodeja - marjoja, sieniä ja kasveja.

Mustikoiden satoaika alkaa olemaan lopuillaan, joten niiden keräämisellä on jo pikkuhiljaa kiire. Puolukat taas ovat paikoin vielä raakoja, mutta kypsiäkin on jo runsaasti! Me saimme saaliiksi ihan kelpo määrän kumpaakin, puolukkaa tosin ajattelin mennä vielä vähän myöhemmin hakemaan lisää. Ihastuin keväällä banaani-puolukkasmoothieen, ja sitä varten muutama litra olisikin hyvä olla pakkasessa valmiina.

Sunnuntaisissa, ja miksei kaikissa muissakin metsäretkissä paras hetki lienee evästauko. Kahvia löytyy repusta aina, yleensä myös jotain suolaista sekä makeaa. Pariskuntana retkeillessä tauon aikana on oiva hetki oikeasti kuunnella toinen toista - tai vain olla yhdessä hiljaa.

Ei siihen muuta tarvita. Kaksi ihmistä ja luonnon rauhallinen hiljaisuus. Täydellinen sunnuntai.

Mielenrauhaa ja energiaa luonnosta

Tiskikone odottaa tyhjääjää ja uudelleen täyttäjää, pyykkejä on kertynyt muutama koneellinen, jääkaapissa tervehtii pelkkä valo ja sohva sekä kaukosäädin houkuttelisivat paljon enemmän kuin minkään edellä mainittujen eteen panostaminen. Nämä tuntemukset tunnistaa varmasti jokainen ja näitä fiiliksiä tulee kaikille silloin tällöin. 

Toisille riittää pelkkä takapuolen sohvalta nostaminen, mutta sitten on meitä, jotka tarvitsemme pienen boostauksen asioiden aikaansaamiseksi. Helppo ratkaisu löytyy ulkoilmasta! Hikilenkit ja kuntoilu ovat asia erikseen, energiaboostaukseen riittää puolentunnin happihyppely - tai miksei tietysti pidempikin, jos on aikaa! 

Itse huomaan ainakin hyvin koneella tai kirjojen parissa vietetyn aamupäivän imevän helposti kaikki mehut, eikä virta tunnu riittävän enää esimerkiksi mihinkään pientä siistimistä suurempaan kotityöurakkaan. Maalaistyttönä luonto on aina ollut minulle tärkeä, ja nykyään pääsenkin helposti nollaamaan ja boostaamaan jaksamista merenrantaan tai metsään alle tunnissa. Nautin suuresti pidemmistä retkistä, mutta arjen askareisiin virtaa hakiessa ei ole aina aikaa lähteä kovin pitkäksi aikaa kotoa. Pienen tuulettelun jälkeen toimeen tarttuminen tuntuu huomattavasti helpommalta. Mitkä ovat sinun kikkasi?

Postauksen kuvat otettu viikko sitten Suomusjärvellä Anerion luontopolulla. Luontopolulla on vuodenajoista riippuen aika erinäköistä, viime vuodelta samaisilta pitkoksilta löytyy kolmekin eri postausta:
Aneriojärven luontopolku

Syyskuun aurinko

Takaisinheitto syksyiselle Aneriojärvelle

190 vuotta sitten Turussa riehui katastrofaalinen tulipalo

»Näky oli kauhistuttava mutta kiehtova. Koko Aningaistenmäen rinne jokeen päin sekä Multavierun seutu oli kietoutunut savuun ja moniväristen liekkien mereen, jota kukaan ei voinut lähestyä ja joka hillitöntä vauhtia levisi yhä laajemmalle.»

»Toivottiin vielä, että joki olisi esteenä tuhon tiellä ja että eteläinen eli ns. kaupungin suuri puoli säästyisi. Mutta sitten kun professori Hällströmin talo joen sillä puolen ja sen vieressä sijaitsevat talot rupesivat palamaan, huomattiin kaiken olevan hukassa, varsinkin, kun kaikkien palokalujen, jotka oli viety pohjoispuolelle, sanottiin palaneen. Miehistökin oli hajaantunut korjaamaan talteen mitä mahdollisesti voitiin liekeistä pelastaa. Näin kuinka tuli lähestyi, kuinka tuomiokirkon ulkokatto alkoi palaa. Pian alkoi tuli loistaa tornin luukkujen läpi ja saavutti kohta ylimmän puurakennelman. Tämä kohosi korkeana tulipatsaana ympärillä lainehtivasta tulimerestä, kunnes vihdoin palava puurykelmä moneen otteeseen kelloineen ja kellokoneistoineen rytisten ja paukkuen romahti alas levittäen liekkejä aukoista ja ajaen niitä ylöspäin.»

 - Adolf Moberg

Syyskuun 04. päivänä vuonna 1827 turkulaisilla oli hätä. Nykyisen Puutorin liepeiltä, silloisen ruokatavarakauppias Carl Gustav Hellmanin talosta lähti liikkeelle tulipalo, joka vei mennessään muun muassa 2 543 rakennusta sekä silloisen Tuomiokirkon. Kaupunkilaisten huonoksi onneksi tuona surkeana iltana puhalsi myrskytuuli, joka mahdollisti tulen räjähdysmäisen leviämisen onnettoman sammutuskaluston ollessa liekkien edessä tehoton. Lopulta palo sammui vasta seuraavana päivänä riehuttuaan kaupungissa noin 18 tunnin ajan. Osin tuli jäi tietysti rakenteisiin kytemään, ja vielä viikkojenkin päästä lieskat iskivät yhtäkkiä jostain. 

Kävin eilen palon 190-vuotispäivänä Turun Matkailuoppaiden järjestämällä kävelykierroksella, jolla opas kierrätti ryhmää tarinan kannalta merkittävissä paikoissa ja kertoi mielenkiintoisia faktoja sen ajan kaupungista sekä palon kulusta. Kierroksen hinta oli kuusi euroa, mikä on mielestäni erittäin kohtuullinen! Tälle vuodelle on jäljellä vielä kaksi kävelykierrosta hautausmaalla ja itse ainakin harkitsen vakavasti osallistumista! Matkailuoppaiden sivuilta löytyy infot jäljellä oleviin kierroksiin.