lauantai 6. toukokuuta 2017

DIY: Räsymatosta tyynyiksi









Lojuuko nurkissa vanhoja räsymattoja, joilla ei varsinaisesti enää olisi virkaa, muttei niitä viitsisi poiskaan laittaa? Mitäpä jos askartelisit niistä tyynyjä, joita voi surutta pitää lattialla, parvekkeella tai vaikka terassilla?

Meidän on tarkoitus sisustaa kesäksi parvekkeelle "kesähuone", jossa on mukava esimerkiksi lukea, blogata tai juoda aamukahvit. Ajattelin jakaa joitain helppoja vinkkejä parvekkeen sisustamiseen täällä blogissakin! Ensimmäisenä nämä räsymattotyynyt, joille on helppo keksiä moniakin erilaisia käyttötarkoituksia niin ulkona kuin sisällä. Meillä niiden on tarkoitus hoitaa lähinnä parvekkeelle tulevan sohvan selkänojan virkaa.

Kuvasarjasta saanee melko hyvän käsityksen valmistusvaiheista. Puhtaasta matosta leikataan halutun kokoinen pätkä, joka solmitaan uudelleen. Leikattaessa pitää huomioida tuo uudelleen solmimiseen menevä pituus. Itse purin kudetta noin viiden sentin matkalta, jotta uudet solmut oli helppo tehdä. Tyynyn voi ommella kokonaan umpinaiseksi tai sitten jättää takaa auki, kuten itse tein. Tällöin matto on ommeltava pieneltä matkalta kaksinkerroin, jotta täytteet pysyvät sisällä. Sivujen ompelemiseen käytin Novitan Cotton Soft-lankaa, mutta kalalanka olisi tähän varmasti paras ja kestävin vaihtoehto. Jätin ompeleet melko ronskistikin näkyville ja suht harvoiksi, jotta ne on helppo purkaa siinä kohtaa, kun maton haluaa pestä.

Näistä tuli melkein vielä paremmat kuin osasin odottaakaan! Enää ei puutu kuin se sohva...

2 kommenttia:

  1. Räsymattotyynyt näyttävät hauskoilta! Ovat varmasti sopivan jämäköitä sohvan selkänojaksi tai lattiatyynyiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja selkänojina kestävämpiä karheaa ulkoseinää vasten kuin paksustakaan kankaasta neulotut päälliset! :)

      Poista