maanantai 27. maaliskuuta 2017

Keväinen Nautelankoski



Viime viikkoisella Vanhalinnan reissulla koukkasimme kotimatkalla Nautelankosken kautta. Olen käynyt koskella vain myöhään syksyllä sekä talvisaikaan, joten tällaisia kuohuja en vielä itse ollut päässyt todistamaan. Tapasimme koskella myös yksinäisen laulujoutsenen, liekö ollut levähtämässä hetkisen.

Nautelankoskella on Lauri Nautelan museo, jossa kiinnostaisi käydä vierailulla. Museo on avoinna vain kesällä, joten täytynee silloin ottaa vaikka fillari alle, ja tehdä pyöräretki Lietoon!





torstai 23. maaliskuuta 2017

Vanhalinnan kartanomiljöö Liedossa



Aurinkoisen torstain ratoksi suuntasimme miehen kanssa auton nokan kohti Lietoa ja Vanhalinnan kartanoa. Lähes pilvettömältä taivaalta paistava aurinko loi mielikuvan kovinkin lämpimästä säästä, mutta todellisuudessa tuuli oli tuolla kohtaa melkoinen. 

Jätimme auton kartanoalueen parkkipaikalle ja lähdimme tutkimaan pihapiiriä. Turun Yliopistosäätiön omistuksessa olevan Vanhalinnan pihapiiristä löytyy kulttuuripolkuja ja todella komeita maisemia. Tilaa markkinoidaan muun muassa juhlien pitoon, ja pihapiiriin onkin helppo kuvitella kaikenlaisia juhlaseurueita. Lisäksi alueelta löytyy museo ja kesäisin ilmeisesti myös kahvila. Näyttelyiden aikatauluja ja muita alueen tapahtumia lienee kätevin seurata paikan omalta facebook-sivulta









Vanhalinnan vieressä kohoaa Linnavuori, jonka laelta maisemat ovat aika huikeat. Yksi alueen kulttuuripoluista kiertää Linnavuoren ympäri, ja aloitimmekin kukkulan tutkimisen tältä polulta. Maasto on melko helppokulkuista, eikä huimaa päätä pituudellakaan. Osin polku oli tosin vielä melko jäässä, kun aurinko ei ihan joka kohtaan ymmärrettävästi ole ylettynyt pohjia sulattamaan.

Ylös huipulle kiipeäminen on tehty helpoksi alhaalta asti kulkevien rappusten ansiosta, mutta ilman niitäkin kipuaminen on melko vaivatonta. Mikäli Vanhalinnalle joskus eksyy, kannattaa todellakin kiivetä myös katsomaan maisemia!








Tarpeeksi viiltävässä tuulessa Linnavuoren laella paleltuamme kävelimme vielä pienen matkan päähän katsasmaan Kuninkaan lähteen. Kuninkaan lähde on tarinan mukaan toiminut 1500-luvulla Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan hevosten juottopaikkana, ja saanut nimensä tästä.

Lähteen vierestä olisi lähtenyt myös yksi poluista, Muonamiehen polku, mutta pohjat maastossa tuntuivat sen verran kosteilta, ettei tämän kertainen varustus houkutellut polulle. Kelien hieman lämmetessä tänne ei ole pitkä matka lähteä fillarillakaan, joten josko sitten kesemmällä kävisi tutkailemassa ympäristöä vielä vähän perusteellisemmin!

Oletteko käyneet Vanhalinnassa? Millaisia fiiliksiä paikasta on jäänyt?







keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Härkiskaalilaatikkoa

Tässä blogissa ei ihan kamalasti ruokajuttuja ole näkynyt, mutta nyt löytyi niin mainio resepti, että on pakko jakaa sitä eteenpäin! Selasin viikonloppuna Olga Temosen Olgan kotona-blogia, josta tulikin eteen todella hyvältä kuulostava kasviskaalilaatikko-resepti. Ilmoitin miehelle, että tätä on sitten luvassa pian. 

Itsehän olen ensitutustumisesta lähtien hehkuttanut Verso Foodin Härkistä suurinpiirtein jokaiselle, joka vain on suostunut kuuntelemaan. Nyhtökaura ei meillä tehnyt kumpaakaan kovinkaan positiivista ensivaikutelmaa, mutta tämä on tullut keittiöön pysyäkseen. Härkis yhdistettynä superterveelliseen kaaliin - eihän siinä voi mennä pieleen!




Noudatin alkuperäistä ohjetta lähes orjallisesti. Meillä ei ole tarvetta ruuan vegaaniuteen, joten kaurakerma korvautui ihan normaalilla ruokakermalla ja kuivattu persilja sekä meirami tuoreella persiljalla, kun sitä nyt sattui olemaan kotona. Lisäksi heitin ekstrana mukaan pari porkkanaa raastettuna. 

Laatikon kylkeen tekaisin vihersalaatin, eikä tietysti sovi unohtaa puolukkahilloa. Ikinä aikaisemmin en ole tehnyt kaalilaatikkoa, vaikka kaali kyllä muuten on keittiössä ollut useinkin käytössä, mutta tämä ensimmäinen kerta ei varmasti jää viimeiseksi!

Ihan kaikkea kaalia en saanut laatikkoon upotettua, kun lähikaupan pieninkin yksilö oli miltei kolmikiloinen. Näin äkkiseltään mieleen tulee lähinnä käyttää loppu wokkiin, mutta löytyisikö lukijoilta jotain hyviä kaalireseptejä? Olemme käytännössä sekasyöjiä, mutta etusijalla kasvisruuat - tai helposti sellaisiksi muokattavat liharuuat. 



sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

April socks






Malli: April socks by Niina Laitinen
Lanka: Sterk
Puikot: 3,5


Joululta oli jäänyt vielä yhdet lahjasukat julkaisematta! Näihin langaksi valikoitui itselleni täysin uusi tuttavuus, alpakkaa ja merinoa sisältävä Sterk. Normaalisti neulon pääasiassa seiskaveikkaa, mutta nämä menivät lahjaksi kummitytölleni, jolla normaalia villaa sisältävät langat kutittavat. 

Malli on aivan ihana neuloa, mutta langasta ei kyllä tullut uutta suosikkia. Onhan se aivan ihanan pehmeä, mutta valmiista sukasta tuli mielestäni todella "tönkkö" ja joustamaton, mikä tekee siitä hankalan pukea. Itse en siis ainakaan tästä yhtään pitkävartisempia sukkia tekisi, mutta toki joku muu voi olla aivan toista mieltä! Kauniithan nuo ovat joka tapauksessa. Tästä mallista ajattelin itsellenikin neuloa sukat, mutten vielä ole saanut aikaiseksi.




lauantai 11. maaliskuuta 2017

Termarikahvit Rauvolanlahden Ruskeakalliolla



Tänään Turussa saatiin herätä ihanaan auringonpaisteeseen. Eilisilta meni ystävän kanssa Venuksessa A. Aallon Rytmiorkesterin keikalla, mutta pieni illasta jäänyt kohmelo hälveni kyllä kevätauringon myötä nopeasti. Päätettiin miehen kanssa keittää kahvit termariin ja lähteä Katariinanlaaksoon ulkoilemaan.

Kävelimme Katariinanlaakson luontopolkua pitkin Rauvolanlahden Ruskeakalliolle, jonka laelle leiriydyimme hetkeksi. Porukkaa oli liikenteessä paljon, ja hurjapäisimmät retkeilivät jäitäkin pitkin. 







Näin talvisaikaan Ruskeakalliolta pääsee helposti myös tutustumaan sen lähelle haaksirikkoituneeseen Susanna-proomuun. Melko heikkoon kuntoonhan tuo on tuossa nököttäessään päässyt - saapa nähdä, siirretäänkö sitä tuosta ennen kuin proomu lahoaa paikoilleen. 

Tuo Ruskeakallio ympäristöineen on yksi minun lempipaikkojani. Vuodenajasta riippumatta miljöö on kaunis, eikä tuonne ole keskustastakaan pitkä matka. Mikäli Katariinanlaaksoon mielii eväsretkelle, on tuo kallio siihen ihanteellinen paikka, koska se on hieman syrjässä luontopolulta, eikä sen laelle kiipeäminen ole kovinkaa haastava suoritus!





perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kasvihuoneilmiö - Elämysten satumaa



Nummella sijaitsee 'ilmiömäinen elämystavaratalo' Kasvihuoneilmiö, joka jokaisen on koettava ja nähtävä itse, ymmärtääkseen millaisesta paikasta oikeasti on kyse. Paikka on ollut pystyssä jo parikymmentä vuotta vanhan 1-tien, nykyisen 110-tien varrella.

Kasvihuoneilmiöstä löytyy muun muassa huonekaluja, taidetta, armeijan varusteita, vanhoja lehtiä, kirjoja, astioita - ja ihan älyttömän hyviä munkkeja kahvion puolella. 





En itse ole koskaan mitään sen suurempia löytöjä täältä löytänyt, mutta harvemmin myöskään lähtenyt tyhjin käsin. Tälläkin kertaa mukaan tarttui kaksi kuksaa, jotka meidän retkeilyvarustuksesta on tähän asti uupunut. Armeijan varusteosastolta on myös löytynyt helmiä tallipukeutumiseen.

Yhdessä vaiheessa kävin melko useinkin Kasvihuoneilmiössä kahvilla, kun matkani yhdelle tallille kulki tästä ohi. Nyt viime kerrasta oli ehtinyt vierähtää jo jonkin aikaa, mutta mikään ei varsinaisesti tuntunut muuttuneen. Aina täältä kuitenkin löytää jotain uutta ihmeteltävää!

Jos matkanne joskus vie tämän ohi, suosittelen ehdottomasti piipahtamaan paikan päällä!





sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kevät on lähellä!



Muutaman inhottavan märän ja harmaan loskapäivän jälkeen aurinko on jälleen hellinyt. Toisinaan kevät tuntuu vielä kovinkin kaukaiselta, mutta tällaisina lämpiminä päivinä sen lähestymiseen on helppo uskoa. 

Lauantaina Ruissaloon autoillessani jo fiilistelinkin sitä, etteivät kunnon fillarikelit voi olla enää kovin kaukana. Muuton jälkeen työmatkat ovat teettäneet päänvaivaa osin hieman hankalien bussiyhteyksien vuoksi, mutta pian voi ottaa Inseran alle ja fillaroida töihin hetkessä. Keskustaankin on paljon helpompi lähteä pyörällä vain jonkun pikkuasiankin vuoksi - bussilla kulkiessa ei raaski tuhlata matkoja ihan turhan takia. Parasta lienee kuitenkin se, että pyörällä ajaa helposti hetkessä vaikka Ruissaloon tai Halistenkoskelle eväsretkelle.

Mitä te odotatte eniten keväältä ja tulevalta kesältä?